MAASTERPIECE -METHOD

PERSONAL COACHING

1:1 MENTORSHIP

Maasterpiece -metodin avulla löydät sisäisen voiman ja elämäntulen

Saat tehokkaita työkaluja systemaattiseen, eteenpäinvievään ja tavoitteelliseen tekemiseen ja elämään. Kohotat elämänlaatua vahvistaen yhteyttä omaan kehoon, mieleen, tunteisiin ja henkeesi. Saat voimaa elää vahvasti sillonkin, kun resilienssiä koetellaan. Löydät unelmasi ja yhteyden aitoon itseesi.

Kun ulkoiset äänet hiljenevät, unelmasi näyttäytyvät. Tämä on väistämätöntä - ja silloin kaikki on mahdollista! Tämä salaisuus on sisäänkirjoitettuna sydämeesi.


Rohkeus lähteä kun on lähdettävä

Rohkeus jäädä kun on jäätävä

Rohkeus mennä kohti ja tulla kosketetuksi

Rohkeus elää pakenematta

Rohkeus olla Loistava

Rohkeus olla Elävä

Rohkeus olla niin Suuri kuin Olet

Rohkeus olla Totta

Rohkeus olla Näkyvä

Rohkeus olla Onnellinen

Rohkeus pysähtyä

Rohkeus päästää irti

Rohkeus antautua elämälle

Rohkeus olla Rauhassa

Rohkeus kuolla vanhalle

Rohkeus syntyä uudelle

Maasterpiecestä sanottua ja koettua

Oman äänen kirkastuminen ja kuuleminen


Syvä kehoyhteys sekä konkreettiset välineet hermoston ja elämän rauhoittamiseen — myös paineen keskellä

Tinkimättömyys omista tavoitteista, omien vahvuuksien tunnistaminen ja dynaaminen toimijuus yhteisöissä

Kyky ja kapasiteetti tehdä vaativaa työtä — jaksamisen vahvistuminen

MAASTERPIECE - PERSONAL COACHING on henkilökohtainen korkean tason henkinen valmennus sinulle, joka olet jo nähnyt, kokenut ja rakentanut paljon. Olet todennäköisesti alallasi visionääri, tiennäyttäjä, vastuullisessa asemassa ja johtotehtävissä, mutta tiedät intuitiivsesti, että elämää voi elää vieläkin syvemmin. Haluat integroida potentiaalisi seuraavan tason, ja avautua vastaanottamaan luovuutesi suurimmat ajatukset ja ideat sekä kehollMaasterpiece personal coaching on Manuela Boscon kehittämä henkilökohtainen valmennusmetodi, joka yhdistää henkisen, psyykkisen, fyysisen ja sielullisen elämän yhdeksi kokonaisuudeksi, jolloin epämääräisyys ja sisäinen ristiriitaisuus vähenee ja elämä näyttäytyy selkeämpänä, levollisempana, luovempana ja elävämpänä. Merkitys ja tarkoituksenmukaisuus lisääntyvät, elämän näköalat avautuvat uusiin ulottuvuuksiin inspiraation ja elämänpalon vahvistuessa ja luottamuksen lisääntyessä.

Työskentely on vahvasti henkilökohtaista ja yhdistää kahdenkeskiset keskustelut, fyysisen liikkeen, kehotietoisuuden, meditaation, hermostollisen tasapainotuksen, kundaliinijoogan, tietoisen hengityksen, inspiroivat luovat tehtävät ja energiatietoisuuden. Tämä joogisen anatomian mukainen lähestymistapa, jossa mieli, ruumis ja sielu ovat yksi organismi johtaa luontevasti paranemisprosessiin, jossa kasvu ja jalostuminen ovat luonnollisia seurauksia tasapainon ja elämänmyönteisyyden lisääntyessä ja sulautuessa orgaanisesti osaksi arkea ja ammattia.

Lähestymistapa on samanaikaisesti hienovarainen ja täsmällinen. Intensiivisemmässä muodossa prosessi etenee tiiviimmässä rytmissä, mahdollistaen nopeamman integraation ja selkeämmän etenemisen. Prosessin myötä ajattelu jäsentyy, suunta tarkentuu ja tekeminen selkiytyy. Samalla vahvistuu luottamus omaan näkemykseen ja kyky rakentaa sitä käytännössä.

Manuela Boscon valmennus on poikkeuksellinen yhdistelmä fokusta, monipuolista kokemusta ja luovuutta sekä harvinainen kyky viedä visioita johdonmukaisesti käytäntöön.

Hänen taustansa olympiatason urheilijana on rakentanut vahvan perustan kurinalaisuudelle, keskittymiskyvylle ja pitkäjänteiselle tekemiselle. Hän ymmärtää, mitä vaatii kehittää itseään ja edetä määrätietoisesti myös epävarmuuden ja epäonnistumisen keskellä.

Taiteilijana hän on kulkenut oman polkunsa käytännössä. Hän on rakentanut kansainvälisen uran taidemaalarina, vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa taidekentässä ja myynyt kaikki tuhannet teoksensa sekä johtanut omaa liiketoimintaansa yli 15 vuoden ajan. Tämän lisäksi Bosco on kirjoittanut neljä kirjaa, näytellyt Roomassa saadun näyttelijäkoulutuksensa jälkeen kymmenissä elokuvissa, tv-sarjoissa ja teatterissa, toimittanut omaa podcastiaan, opettanut vuosia kundaliinijoogaa sekä ohjannut ja valmentanut satoja asiakkaita kohti aidompaa, luovempaa ja sisäisesti vapaampaa elämää.

Neljän lapsen äitinä ja uusperheen arjessa Manuelan ymmärrys ja kokemus elämän monimuotoisuudesta ja sykleistä, organisaatiokyvystä ja luottamuksesta elämän rakkaudelliseen voimaan on ollut suoraa kehollistamista henkisten opiskeluvuosien teoreettisimmista tasoista.

Manuelan yli kaksi vuosikymmentä sitten alkanut henkisesti tietoinen matka avautui radikaalisti hänen menetettyään nuorena naisena tiedemies/valmentaja-isänsä aivosyövälle. Tuosta elämänsä vedenjakajasta lähtien Manuela on tutkinut, opiskellut, kokenut ja elänyt elämää henkisestä näkökulmasta katsoen ja kokien (vrt. pelkkä materiaalinen näkemys maailmasta).

Manuelan elämä on sisältänyt hyvin monenlaisia vaiheita, kahden kulttuurin kasvattina suomalais-italialaistaustaisen lapsuuden, nuorena eletyn huippu urheilijaelämän, rankat kuoleman ja kasvun vuodet parikymppisenä, instensiiviset teatteriopinnot Roomassa, kirjailija -ja freelanceriyden Lontoossa, yrittäjyyteen siirtymän Helsingissä, nelinkertaisen äitiyden, eron ja uusperhe-arjen, taiteilijuuteen kasvamisen monivaiheiset syklit, alati läsnä olevan ihmisyyden opiskelun ihmissuhteiden ja moninaisten elämäntapahtumien kautta, sekä henkiseksi valmentajaksi kasvamisen prosessin.

Hänen kutsumuksensa integroida ihmisen ääretön luova potentiaali, huippu-urheilijatausta, jooginen teknologia, syvyyspsykologinen lähestymisetapa, draamapedagogia ja luontoyhteys laadukkaaksi, inspiroivaksi ja toimivaksi huippuvalmennusmetodiksi on synteesi kolmen vuosikymmenen aikana tapahtuneesta systemaattisesta ja sinnikkäästä opiskelusta.

Manuelan työskentelyssä yhdistyvät tarkkuus ja intuitio, rakenne ja virtaavuus, valtava herkyys ja voima sekä kyky hahmottaa kokonaisuus, nähdä oleellinen ja tukea oikeaan aikaan oikeassa kohdassa tavalla, joka voi muuttaa elämäsi suunnan.

“Tämä ei ole perinteinen metodi, tämä on elävän tutkimuksen, kokemuksen, käytännön toimivuuden - ja toimimattomuuden, lukuisten epäonnistumisten ja onnistumisten, pettymysten, oivallusten, turhautumien, kokeilujen, uteliaisuuden, innostuksen, inspiraation, meditaation, haltioitumisen, ihailun, vihailun, voittojen, tappioiden, anteeksiannon, nöyrtymisen, muutoksien, muuttojen, muutosten, kuolemien, yhteyksien, yhteyden, ykseyden, visioiden, unien, alitusten, ylitysten, läpimenojen, totuudellisen kommunikaation, uudelleensyntymien ja transformaatioiden seuraus”.

”Anna minulle elävä totuus”


Tässä tahtoni elämälle.

“Kun etsimme elävää totuutta, etsimme - ja löydämme rakkauden, joka on kätkettynä jokaiseen sydämeen ja jokaiseen tuulen vireeseen.”

Manuela Bosco

Voit lähettää lyhyen kuvauksen/hakemuksen:

– nykyisestä tilanteestasi

– siitä, mitä olet rakentamassa tai mihin olet suuntaamassa

– missä kaipaat tukea tai tarkennusta