
MAASTERWOMAN
The Feminine Economy of Energy
4 kk koulutus alkaa syyskuussa 2025
Me olemme päästä varpaisiin sähkövirtaa, aaltoja, hiukkasia, energiaa.
Naisen energeettinen luonto on syklinen, monikerroksinen ja alati muuttuva — aivan kuten luonto itse.
Silti suurin osa meistä on opetettu toimimaan hyvin maskuliinisessa, lineaarisessa rakenteessa, jossa energia pysyy samanlaisena päivästä toiseen. Meidän on selviydyttävä maailmassa, joka ei ole muotoutunut meitä varten – kuin yrittäisi väkisin sovittaa pyöreän palan neliskulmaiseen muottiin. Vaikeaa, vai mitä? Joskus mahdotonta. Ja ennen kaikkea: luonnotonta.
Tämä jatkuva ristiriita johtaa väistämättä uupumukseen, ylikuormitukseen, kontrollointiin, takertumiseen, neuroottisuuteen ja monenlaisiin psyykkis-fyysisiin oireisiin – masennuksesta alisuoriutumiseen, paniikkikohtauksista ylivirittyneisyyteen. Elämä voi tuntua kaoottiselta. Mistäkään ei saa kunnolla otetta. Aikaa, tilaa tai resursseja ei tunnu olevan koskaan riittävästi. Ja ennen kaikkea – ei ole tilaa vain olla. Läsnä.
Mutta tähän on olemassa luonnollinen ratkaisu.
Tehokkain ja lempein tapa muuttaa elämääsi myönteisesti on oppia kuuntelemaan ja toimimaan yhteistyössä oman, luonnollisen energiasi kanssa.
Kun opit kuulemaan yksilöllistä, syklistä energiaasi, avautuvat portit elämään, jossa olet aidosti läsnä itsessäsi ja arjessasi. Elämään, joka tuo iloa, runsautta, kauneutta, vaurautta, selkeyttä, merkitystä ja yhteyttä – sekä sinulle että ympärilläsi oleville.
Uskallatko riisua sen, mitä et ole, jotta se, kuka olet, voi tulla näkyväksi ja eläväksi?
Oletko valmis antamaan itsellesi tilaa elää unelmasi todeksi – luottaen feminiiniseen, luonnolliseen rytmiisi? Haluatko luoda ja johtaa työtäsi feminiinisellä tavalla – houkutellen elämääsi vaurautta, merkityksellisyyttä, nautintoa ja kauneutta ilman puskemista, yliyrittämistä, analysointia tai jatkuvaa kiirettä?
Oletko valmis sallimaan itsellesi aidon ilon ja vapauden nauttia elämästäsi ja luovuudestasi? Vapauttamaan sisäisen leikkivän, luovan lapsesi? Rauhoittamaan hermostosi, kirkastamaan suuntasi, yhdistymään kehoosi, löytämään autenttisen äänesi ja tuntemaan todellisen voimasi?
Kaikki tämä on sinussa jo valmiina. Sinun tarvitsee vain rauhoittua, vastaanottaa ja antaa sen johdattaa.
Haluatko vihdoin päästää irti mielen luomasta, pelon ja suorituspaineiden täyttämästä elämästä? Luottaa suurempaan ohjaukseen ja levätä olemisessa — siinä kuka todella olet? Oletko valmis ymmärtämään energiaa — itseäsi?
Jos olet, ja tunnet kutsun kasvaa yhdessä syvän, viisauden täyttämän naisjoukon kanssa, on tämä matka sinulle. Tämä on naisille, jotka seisovat elämänsä käännekohdassa – ja ovat vihdoin valmiita palaamaan kotiin. Itseensä.
Maasterwoman alkaa syyskuussa 2025
KURSSI TULEE MYYNTIIN TOUKOKUUN ALUSSA
KAHDEN VIIKON AJAKSI
PAIKKOJA HYVIN RAJOITUTETUSTI
“Selkeyttä, tilaa, merkitystä — suuntaa & yhteyttä itseen”
“Jos kuvaisin Maasterpiece kurssia lauseella, niin se olisi: "Elämäni paras hyvinvointiteko itselleni ja läheisilleni". Sen pohjana on kundalinijooga, mutta laaja eri moduuleista koostuva etenemismalli. Niin ihmeelliseltä kuin se tuntuu, niin nykyisin mä hengitän, ja syvästi. Tunnen mun kehon taas ja sen viestit. Luovuus palaa päivä päivältä enemmän mun elämään. Mieli muistaa ja se on kirkas. Uskon, että niin moni asia jää ikuiseksi.”
— JOHANNA, ULKOMINISTERIÖN VIRKAHENKILÖ & NAISRAUHANVÄLITTÄJÄVERKOSTON JÄSEN
“Manuelan Maasterpiece on matka, jota on mahdoton pukea sanoiksi, se täytyy itse kokea. Se on alkemistinen matka omaan itseen ja takaisin kaikkeen tärkeimpään. Siinä tapahtuu paljon. Minulle matka on merkinnyt paluuta omaan voimaan, viisauteen ja merkityksellisyyden äärelle. Uudenlainen yhteys ja luottamus on syntynyt. Maasterpiecen myötä elämään on tullut monella tasolla lisää tilaa, iloa, valoa ja uudenlaista virtaa - kuin olisi kirjaimellisesti herännyt talviunesta. Tämä kaikki tuntuu ihmeelliseltä ja samalla hyvin luonnolliselta. Maasterpiece on nimensä veroinen ja epäilemättä yksi elämäni parhaimpia päätöksiä.”
— NIINA, JURISTI
“Manuelan esiintyminen oli sekä inspiroiva että vaikuttava. Hän yhdistää vahvan asiantuntemuksen rennolla ja helposti lähestyttävällä tavalla, mikä tekee hänen viestistään vaikuttavan kaikenlaisille yleisöille. Hänen esiintymisensä herätti paljon positiivista palautetta – kuulijat kiittelivät erityisesti hänen kykyään puhua merkityksellisistä aiheista käytännönläheisesti ja innostavasti. Manuela on esiintyjänä luonteva, karismaattinen ja tilannetajuinen. Hän osaa rakentaa yhteyden yleisöön ja saa ihmiset pysähtymään ajattelemaan. Hänellä on selkeä viesti ja oma ääni – ja se kuuluu.”
— KARITA
“Manuelan läsnäolo on poikkeuksellisen elävä ja välitön – hän touo keskusteluun kokemuksellisen ja monipuolisen näkökulman. Hän on puhujana rohkea ja heittäytyvä. Manuela osaa sanoittaa syviäkin teemoja selkeästi ja sydämellisesti, mikä tekee hänen viestistään helposti lähestyttävän ja samalla vaikuttavan. Hänen autenttinen innostuksensa tarttuu yleisöön. Hänessä yhdistyy kyky koskettaa, herättää ajatuksia ja inspiroida – juuri sellaisella läsnäololla ja karismaattisuudella taidoilla, joita hyvältä puhujalta toivoo.”
— GLORIA
Työkalut ja teemat
KUNDALIINIJOOGA
Aktivoi energiakeskuksesi ja löydä tasapainoa, vahvista elämänvoimaa ja yhteyttä kehon ja mielen välillä
TIETOINEN HENGITYS
Opettele tietoisen, intentionaalisen hengityksen ja meditaation voimaa ja niiden valtavaa vaikutusta hyvinvointiisi
MEDITAATIO
Opi meditaatiotekniikoita ja laskeudu ohjattujen meditaatioiden maailmaan joita voit integroida arkeesi helposti ja luonnollisesti
SOMAATTINEN VAPAA LIIKE
Vapaudu kehon lukkojen ja jännitysten vaikutuksista vapaan liikkeen ja tanssin sekä erilaisten harjoitteiden avulla
LEIKKI KEVEYS JA LUOVA TYÖSKENTELY
Löydä uusia ja vanhoja tapoja ilmaista itseäsi innostavasti ja inspiroivasti lukuisten harjoitteiden ja kotitehtävien myötä
RITUAALIT JA SEREMONIAT
Opi rituaali -ja seremoniatyöskentelyn peruselementit ja anna niiden tuoda merkitystä päiviisi ja pyhittää arkeasi, sekä luoda elämääsi uutta tilaa, onnea ja kauneutta.
YHTEISÖN TUKI
Liity samanhenkisiin naisiin ja yhteisöön jotka aidosti ja riittävän turvallisessa ilmapiirissä kannustavat, rohkaisevat, peilaavat sekä inspiroivat matkaasi
HENKILÖKOHTAINEN MENTOROINTI
Saat henkilökohtaista ohjausta ja ja tukea, joka auttaa sinua peilaamaan elämääsi kirkkaammin ja tarttumaan asioihin jotka ovat hyvinvointisi tiellä
LUONTOYHTEYS
Yhdisty luontoon, syklisyyteesi, energiapisteisiisi, femiinin luontosi kerroksiin uudella syvyydellä, herkkyydellä ja nautinnolla
LUENNOT JA INFORMAATIO
Syvenny elämäsi merkittävimpiin aiheisiin jotka tukevat kaikkia kolmea älykeskustasi: mieltä, sydäntä ja kehoa
TUNNELMA
Täysin ainutlaatuinen kauneutta ruokkiva ilmapiiri, jonka sylissä on helppo rentoutua, levätä, tutkia ja jakaa elämän todellisia asioita, syvyydellä ja luottamuksen ilmapiirissä, joka on täysin poikkeuksellinen ja äärimmäisen voimaannuttava
KAUNEUS, NAUTINTO, ANTAUTUMINEN, LUOTTAMUS, ILO JA RAUHA
Tule kohtaamaan itsesi tilassa jossa sinun on mahdollisuus rentoutua ja nähdä kirkkaasti sekä tunnistaa ja jättää taaksesi niitä esteitä, jotka rajoittavat ja estävät luontaisen elämänilon, laajentumisen ja rauhan olemassaolon elämässäsi
Struktuuri
Kuukausittaiset päiväretriitit 4 kk ajan
Lauantaisin tai sunnuntaisin
Kotitehtävät ja yhteisöalusta
1:1 Mentoroinnit
Kolmen päivän retriitti Verlassa
Kotitehtävät ja yhteisöalusta
Tämän lisäksi kurssilla vierailee muutama oma opettajani joilta olen saanut valtavasti apua mm. keho-mieliyhteyden syventämiseen ja hermoston tasapainottamiseen sekä hermoston tietoiseen uudelleenohjaukseen.
Aikataulu
MODUULI 1 SYYSKUU
PÄIVÄRETRIITTI: 14.9.2025 KLO 11-18
MODUULI 1 KOTITEHTÄVÄT
MODUULI 2 LOKAKUU
31.10 -2.11.2025 VERLAN RETRIITTI
MODUULI 2 KOTITEHTÄVÄT
MODUULI 3 MARRASKUU
PÄIVÄRETRIITTI 23.11.2025 KLO 11-18
MODUULI 3 KOTITEHTÄVÄT
MODUULI 4 JOULUKUU
PÄIVÄRETRIITTI: 14.12.2026 KLO 11-18
MODUULI 4 KOTITEHTÄVÄT
1:1 MENTOROINTI
VALITTUNA AJANKOHTANA
Hinta
4444€
(sis. 25,5% alv)
Jos sinulla on asiaa koskien maksusuunnitelmaa,
ole yhteydessä info@manuelabosco.net
Manuela Bosco
on kuvataiteilija, mentori, kundaliinijoogaopettaja, entinen olympiajuoksija, näyttelijä, podacast-tuottaja, puhuja, kirjoittaja ja suurperheen äiti sekä vaimo.
Manuelan polku henkiseksi opettajaksi ja mentoriksi on edennyt monella tavalla fyysisen kehon tutkimisesta emootionaaliseen työskentelyyn ja psykofyysisen opiskelun kautta kohti hienovaraisempia energeettisiä tasoja.
Hänen varhainen uransa olympiatason huippu-urheilijana sekä kiinnostuksensa ihmisen anatomian ja fysiologian tutkimukseen maustettuna ravintotieteillä on peruja hänen synnyinkodistaan, jossa vanhemmat työskentelivät neurofysiologian, biomekaniikan ja liikuntatieteiden parissa.
21-vuotiaana hänen isänsä äkillinen kuolema oli taitekohta hänen elämässään. Tuosta alkoi nuoren naisen tietoinen henkinen matka sisäänpäin. Totuuden etsintä.Tämän matkan tiimoilta myös hänen ulkoinen elämänsä alkoi hiljalleen muuttua. 24-vuotiaana Manuela lopetti urheilu-uransa ja lähti opiskelemeen Teatterikorkeakouluun Roomaan näyttelijäksi.
Roomassa hän jatkoi tutkimustaan tunteiden, tarinoiden, somaattisen työskentelyn, erilaisten kehoterapioiden sekä monentyyppisten roolien parissa, teatterissa ja sen ulkopuolella. Jooginen työskentely oli alkanut jo vuonna 1998, ja se jatkui säännöllisenä myös noina intensiivisinä opiskeluvuosina.
Ennen paluutaan Suomeen 2010 hän ehti asua hetken Lontoossa, josta palasi Santiago de Compostelan Pyhiinvaelluksen jälkeen Helsinkiin. Myös kova luontokaipuu vaikutti paluuseen Pohjolaan.
Tuossa vaiheessa hänen kiinnostuksensa kehomieli-sielu -yhteyteen ja elämän todelliseen luonteeseen oli jo alkanut tuottaa monenlaisia kokemuksia sekä kursseja ja kohtaamisia parantajien ja hoitajien sekä menetelmien ja metodien parissa.
Seuraavan vuosikymmenen aikana Manuelan elämässä tapahtui paljon. Hän on kurssittanut itseään monella sektorilla ja opiskellut mm. K.R.I. kundaliinijoogaopettajaksi, astrologiksi, energiahoitajaksi sekä opiskellut Itämerensuomalaista mytologiaa ja seremoniatyöskentelyä vuosien ajan. Manuela on käynyt säännöllisesti terapiassa, sekä perinteisessä että holistisessa sellaisessa yli vuosikymmenen verran. Manuelalla on ollut erinomaisia opettajia ja luottohoitajia ja mentoreita matkan varrella, jotka ovat kukin jättäneet jälkensä hänen elämäänsä omalla asiantuntijuudellaan. Manuelan intohimona on opiskella ja löytää uutta, sekä syventää tietotaitoaan koko ajan. Itsenäinen opiskelu on hänelle elämäntapa.
Manuela on kirjoittanut 4 kirjaa, työskennellyt vuosia teatteri/elokuva-alalla, luennoinut reilun 15 vuoden ajan luovuudesta, toiminut henkisyyteen keskittyvän Luvattu Maa -podcast:n tuottajana ja hostaajana, sekä työskennellyt päätoimisesti kuvataiteilijana viimeiset 10 vuotta. Manuelalla on kaksi yritystä, ja hänen yrittäjyytensä luovalla alalla on ollut monivaiheinen matka vuodesta 2010 alkaen.
Manuelan intohimo transformaatioprosessiin näkyi jo aikanaan hänen kandidaattityössään Teak:ssa, jossa hän tutki flow-tilaa tieteellisestä näkökulmasta improvisaatiossa. Hänen janonsa oppia kokemuksistaan ja jakaa omakohtaista tietoa, taitoja, oivalluksia sekä asioita jotka ovat auttaneet häntä hänen arjessaan, sekä kiteyttää niiden tuomaa viisautta, juontaa juurensa syvään tarpeeseen olla elämän palveluksessa kun se kutsuu.
Hänellä on 4 biologista lasta ja kuusilapsinen uusperhe miehensä Tuuren kanssa. Lapset ja perhe ovat Manuelan suurimpia opettajia, jotka motivoivat häntä kaikkein syvimmällä tasolla elämään elämää, jolla on merkitystä nyt ja tulevaisuudessa.
Manuela on tuntenut kutsua henkiseen opetustyöhön pienestä alkaen ja jossain syvällä tiennyt että joku päivä hän tulee tekemään tätä ammattikseen. Nyt tuo dharmanpolku on meneillään ja hänen suurin intohimonsa on saada ihmiset heräämään mielen luomasta unesta, tunnistamaan heidän omat lahjakkuutensa, mahdolliset esteet jotka sokaisevat tietä kohti syvempää elämää ja sen hyväksymistä sellaisena kuin se on, sekä antaa apuvälineitä tietoisen kasvun ja luovuuden prosessin eri vaiheisiin, mielenrauhaan, emotionaaliseen tasapainoon sekä keho/mieli/sieluyhteyteen. Hän rakastaa työskennellä ryhmien parissa ja nostattaa niiden kautta ihmisten läsnäoloa, elämänjanoa, tietoisuutta ja mahdollisuuksia elää autenttista, itseltä tuntuvaa elämää.
Hänen sydämen toiveena on vahvistaa ihmisten rohkeutta, itseluottamusta, itsetuntemusta ja näkökykyä, jotta ihmisen olisi helpompi tunnistaa todellinen Mestari heidän sisällään; rakastaa Itseään, hyväksyä itsensä ja elämä sitä kautta tuoda maailmaan lisää empatiaa, myötätuntoa, inspiraatiota, rakkautta, rohkeutta, viisautta, luovaa älykkyyttä, omia ainutlaatuisia lahjoja, lempeyttä, harmoniaa, tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta, yhteyttä toisiimme ja sydämen parantavaa tietoisuutta.
Manuelan matkaan on kuulunut lukuisia kasvun ja transformatioprosessin sykleja ja vaiheita, niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisestikin. Nämä erilaiset elämänvaiheet ja muutokset ovat antaneet hänelle kokemuksellista ymmärrystä ja erottelukykyä sekä tarkkuutta ja nöyryyttää tunnistaa elämän syvän luonteen laatu, joka pohjaa ainaiseen muutokseen, luopumiseen ja uuden vastaanottamiseen sekä tietoiseen luomiseen. Samalla syvätieto siitä, että todellinen ikuinen osa meissä on ainoa mikä on pysyvää, totta ja aina sama.
Tämä ei tarkoita sitä että ihminen olisi jotenkin virheellinen tai vajavainen nyt, vaan päinvastoin.
Meidän tehtävänämme on poistaa tieltämme ne harhat jotka estävät meitä tuntemasta keitä me Olemme.
Syvin luontomme on Rakkaus.
Työllään hän pyrkii edistämään ihmisten heräämistä kollektiivisesta egon/mielen unesta ja palaamaan sinne - Itseemme - missä olemme aina turvassa, rauhassa ja totta.
Matka kollektiiviseen muutokseen lähtee yksilöstä ja yhden ihmisen eheytyminen vaikuttaa välittömästi kollektiivin eheytymiseen. Siksi sillä on merkitystä.
Me Olemme Yhtä.