
MAASTERME
1:1
MENTOROINTI
Elämän siirtymävaiheet, voimakkaat muutokset ja haavoittuvuus ovat erityisen hedelmällistä aikaa vanhan ja uuden minuuden kohtaamiselle.
Kun vanhat tavat, toimintamallit ja minäkuva eivät enää tunnu omilta, mutta uusi ei ole vielä läsnä, joudumme pysähtymään ja kohtaamaan tyhjyyden, joka voi tuntua pelottavalta ja hurjalta. Tämä välitila nöyristää meitä avoimiksi uudelle ja antaa mahdollisuuden elävän elämän syntymälle.
“Haava on paikka,
josta valo pääsee sisään.”
— RUMI
Intohimoni on kohdata ihminen turvallisessa tilassa, jossa kuuntelen ja ohjaan ihmistä hyvin kokonaisvaltaisesti linjautumaan hänen luontaisen luovuutensa, intohimonsa ja lahjojensa äärelle. Yhdistämme palasia ja eheytämme sisäistä lasta sekä virittäydymme kuulemaan viisaan vanhan ääntä sisimmässämme. Nämä osat meissä ovat kaikkein autenttisimpia ja saavat meidät elämään elämää joka on syvästi merkityksellistä. Tämän yhteyden kautta ihmisellä on mahdollisuus löytää autenttinen äänensä elämässään.
Aito, lämmin ja suora kohtaaminen, keskustelu ja holistiset, mielen kehon ja sielun yhdistävät harjoitukset joita teemme, avaavat sisäistä tilaa kohti autenttista itseä. Käytän työkaluina mm.kundaliinijoogaa, meditaatiota, hengitysharjoituksia, syvyyspsykologiaa, arkkityyppejä, tarinoita, rooleja, shamanistista työskentelyä, astrologiaa, seremonia - ja rituaalityöskentelyä, luovaa tekemistä sekä somaattisia metodeja purkaa ylisukupolvisia taakkasiirtymiä, traumoja ja elämää rajoittavia kaltereita.
Kaikki mitä opetan ja ohjaan pohjaa henkilökohtaiseen kokemukseeni ja opintoihini 25 vuoden ajalta, joita olen elänyt ja käyttänyt elämässäni entisenä olympiaurheilijana, näyttelijänä, luennoitsijana, podcast-tuottajana, puhujana, taidemaalarina, luovan alan yrittäjänä, suurperheen äitinä ja vaimona.
Olen omistanut elämäni henkiselle kasvulle kahden vuosikymmenen ajan. Olen opiskellut sielun mielen ja kehon yhteyttä sille täysin antautuen, hyvin monella tasolla ja tavalla sekä harjoittanut eri viisaustraditioiden perinteitä päivittäin, jotta voisin elää sieluni syvintä ääntä kuunnellen ja sitä kautta maailmaa parhaalla mahdollisella tavalla palvellen.
Muutos ja transformaatio, nahan uudelleenluominen sekä elävän tulen uudelleenlöytäminen ovat olleet elämässäni hyvin tuttuja asioita niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisestikin. Elämäni pohjaa rakkauden ja tietoisuuden palvelukseen jonka jakaminen kanssasi on mentoroinnin keskiössä.
MENTOROINTI
TRAVEL LIGHT
3kk
2222€
Mentorointipuhelut 2 x kk
Kotitehtävät 3kk
Workbook
Kundaliinijoogaharjoitteet
Meditaatioharjoitteet
Hengitysharjoitteet
Luentovideot
MENTOROINTI
ACROSS THE BRIDGE
6kk
6666€
Mentorintipuhelut 2 x kk
Energiahoito 1 x kk
Kotitehtävät 6kk
Meditaatioharjoitteet
Hengitysharjoitteet
Kundaliinijoogaharjoitteet
Luentovideot
MENTOROINTI
FIND YOUR FLAME
12KK
13 131€
Mentorointipuhelut 2 kk
Energiahoito 2 x
Kotitehtävät 12kk
Workbook-content
Ohjatut meditaatiot
Kundaliinijoogaharjoitteet
Meditaatioharjoitteet
Hengitysharjoitteet
Luentovideot
“Selkeyttä, tilaa, merkitystä — suuntaa & yhteyttä itseen”
“Jos kuvaisin Maasterpiece kurssia lauseella, niin se olisi: "Elämäni paras hyvinvointiteko itselleni ja läheisilleni". Sen pohjana on kundalinijooga, mutta laaja eri moduuleista koostuva etenemismalli. Niin ihmeelliseltä kuin se tuntuu, niin nykyisin mä hengitän, ja syvästi. Tunnen mun kehon taas ja sen viestit. Luovuus palaa päivä päivältä enemmän mun elämään. Mieli muistaa ja se on kirkas. Uskon, että niin moni asia jää ikuiseksi.”
— JOHANNA, ULKOMINISTERIÖN VIRKAHENKILÖ & NAISRAUHANVÄLITTÄJÄVERKOSTON JÄSEN
“Manuelan Maasterpiece on matka, jota on mahdoton pukea sanoiksi, se täytyy itse kokea. Se on alkemistinen matka omaan itseen ja takaisin kaikkeen tärkeimpään. Siinä tapahtuu paljon. Minulle matka on merkinnyt paluuta omaan voimaan, viisauteen ja merkityksellisyyden äärelle. Uudenlainen yhteys ja luottamus on syntynyt. Maasterpiecen myötä elämään on tullut monella tasolla lisää tilaa, iloa, valoa ja uudenlaista virtaa - kuin olisi kirjaimellisesti herännyt talviunesta. Tämä kaikki tuntuu ihmeelliseltä ja samalla hyvin luonnolliselta. Maasterpiece on nimensä veroinen ja epäilemättä yksi elämäni parhaimpia päätöksiä.”
— NIINA, JURISTI
“Manuelan esiintyminen oli sekä inspiroiva että vaikuttava. Hän yhdistää vahvan asiantuntemuksen rennolla ja helposti lähestyttävällä tavalla, mikä tekee hänen viestistään vaikuttavan kaikenlaisille yleisöille. Hänen esiintymisensä herätti paljon positiivista palautetta – kuulijat kiittelivät erityisesti hänen kykyään puhua merkityksellisistä aiheista käytännönläheisesti ja innostavasti. Manuela on esiintyjänä luonteva, karismaattinen ja tilannetajuinen. Hän osaa rakentaa yhteyden yleisöön ja saa ihmiset pysähtymään ajattelemaan. Hänellä on selkeä viesti ja oma ääni – ja se kuuluu.”
— KARITA
“Manuelan läsnäolo on poikkeuksellisen elävä ja välitön – hän touo keskusteluun kokemuksellisen ja monipuolisen näkökulman. Hän on puhujana rohkea ja heittäytyvä. Manuela osaa sanoittaa syviäkin teemoja selkeästi ja sydämellisesti, mikä tekee hänen viestistään helposti lähestyttävän ja samalla vaikuttavan. Hänen autenttinen innostuksensa tarttuu yleisöön. Hänessä yhdistyy kyky koskettaa, herättää ajatuksia ja inspiroida – juuri sellaisella läsnäololla ja karismaattisuudella taidoilla, joita hyvältä puhujalta toivoo.”
— GLORIA